|
YLÖJÄRVEN
KOIRAKERHO RY
SÄÄNNÖT
1§
NIMI JA KOTIPAIKKA
Yhdistyksen nimi on Ylöjärven Koirakerho ry ja sen kotipaikka
Ylöjärvi.
2§
TARKOITUS JA TOIMINTA
Yhdistyksen
tarkoituksena on edistää hyvää koiranpitoa, koirakuria ja
koiraharrastusta.
Tarkoituksensa
toteuttamiseksi yhdistys järjestää koirakoulutusta, kokeita,
kilpailuja sekä luentoja.
Toimintansa
tukemiseksi yhdistys kerää jäsenmaksua. Yhdistys voi asianmukaisella
luvalla järjestää
varainkeräyksiä ja arpajaisia, omistaa toimintaansa varten
tarpeellisia kiinteistöjä, perustaa rahastoja sekä ottaa vastaan
lahjoituksia ja testamentteja.
3§
JÄSENET
Yhdistyksen
varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä yksityinen henkilö,
oikeuskelpoinen yhteisö tao säätiö. Perhejäseneksi voi liittyä
yksityinen henkilö, joka asuu samassa taloudessa varsinaisen jäsenen
kanssa. Jäsenet maksavat varsinaisen jäsenen ja perhejäsenet perhejäsenen
jäsenmaksun.
Yhdistyksen jäsenet hyväksyy hallitus.
Jäseniltä perittävän vuotuisen jäsenmaksun suuruuden päättää
syyskokous.
Jäsenellä
on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti
hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla eroamisesta
yhdistyksen kokouksessa.
Yhdistyksen
jäsenen tulee maksaa jäsenmaksunsa huhtikuun loppuun mennessä. Jos näin
ei tapahdu, hänellä ei ole äänioikeutta
yhdistyksen kokouksissa.
Jos
jäsenen toiminta ei ole sopusoinnussa yhdistyksen tarkoituksen ja
toimintaperiaatteiden kanssa, voi yhdistyksen kokous hallituksen
esityksestä erottaa jäsenen yhdistyksestä.
4§
HALLITUS
Yhdistyksen
asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu syyskokouksessa valitut
puheenjohtaja ja kuusi ( 6 ) varsinaista sekä kaksi ( 2 ) varajäsentä.
Hallituksen jäsenet valitaan kahdeksi ( 2 ) vuodeksi kerrallaan siten,
että kolme ( 3 ) jäsentä on vuosittain erovuorossa. Puheenjohtajan ja
varajäsenten toimikausi on yksi (1) vuosi.
Hallitus
valitsee keskuudestaan vuodeksi kerrallaan varapuheenjohtajan sekä
ottaa sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.
Hallitus
kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan
varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai
kun kaksi ( 2 ) hallituksen jäsentä sitä vaatii.
Hallitus
on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä,
puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä. Asiat
ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä
tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, henkilövaaleissa arpa.
5§
TILINTARKASTAJAT
Tilintarkastajien toimikausi on yksi ( 1 ) vuosi.
6§
YHDISTYKSEN
NIMEN KIRJOITTAMINEN
Yhdistyksen nimenkirjoittamisoikeus on hallituksen
puheenjohtajalla ja
varapuheenjohtajalla.
Hallitus
voi antaa nimenkirjoitusoikeuden
yhdistyksen toimihenkilölle.
Hallitus
voi myöntää tilinkäyttöoikeuden rahastonhoitajalle tai nimeämilleen
henkilöille.
7§
TILIT
Yhdistyksen tilikausi on
kalenterivuosi.
Tilinpäätös
tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on jätettävä
helmikuun aikana tilintarkastajille, joiden on esitettävä
tilintarkastuskertomuksensa hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa
ennen kevätkokousta.
8§
YHDISTYKSEN KOKOUSTEN KOOLLEKUTSUMINEN
Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus kaksi ( 2 ) viikkoa
ennen kokousta jäsenille lähetettävällä kirjallisella kutsulla tai
paikallislehdessä ilmoittamalla.
9§
YHDISTYKSEN KOKOUKSET
Yhdistyksen
kevätkokous pidetään maaliskuun loppuun ja syyskokous marraskuun
loppuun mennessä hallituksen määräämässä paikassa.
10§
Kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1.
Kokouksen järjestäytyminen:
-
kokouksen puheenjohtajan valitseminen
-
kokouksen sihteerin valitseminen
-
ääntenlaskijoiden valitseminen
-
kahden pöytäkirjantarkastajan valitseminen
2.
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
3.
Esityslistan hyväksyminen
4.
Edellisen vuoden toimintakertomus, tilit ja tilintarkastajien
lausunto, tilinpäätöksen vahvistaminen
5.
Vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle ja muille
vastuuvelvollisille
6.
Hallituksen valmistelemat asiat
7.
Asiat, jotka yhdistyksen jäsenet ovat kirjallisesti vaatineet
kevätkokouksessa käsiteltäväksi ja jotka on lähetetty hallitukselle
tiedoksi viimeistään kuukautta ennen kevätkokousta
8.
Muut mahdollisesti esille tulevat asiat, joista voidaan
keskustella, mutta päättää ainoastaan yksimielisesti. Päätöstä
ei kuitenkaan voida tehdä yhdistyslain 14§ :ssä mainituista asioissa
ellei niistä ole kokouskutsussa mainittu.
11
§ Syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1.
Kokouksen järjestäytyminen:
-
kokouksen puheenjohtajan valinta
-
kokouksen sihteerin valinta
-
ääntenlaskijoiden valitseminen
-
kahden pöytäkirjantarkastajan valitseminen
2.
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
3.
Esityslistan hyväksyminen
4.
Hallituksen puheenjohtajan vaali
5.
Hallituksen varsinaisten jäsenten ja varajäsenten vaali
erovuoroisten tilalle
6.
Kahden tilintarkastajan ja heidän varamiestensä vaali
7.
Jäsenmaksun suuruuden määrääminen
8.
Toimintasuunnitelman ja talousarvion hyväksyminen
9.
Hallituksen valmistelemat asiat
10.
Asiat, jotka yhdistyksen jäsenet ovat kirjallisesti vaatineet
syyskokouksessa käsiteltäväksi ja jotka on lähetetty hallitukselle
tiedoksi viimeistään kuukautta ennen syyskokousta
11.
Muut mahdollisesti esille tulevat asiat, joista voidaan
keskustella, mutta päättää ainoastaan yksimielisesti. Päätöstä
ei kuitenkaan voida tehdä yhdistyslain 14§ :ssä mainituista asioissa
ellei niistä ole kokouskutsussa mainittu.
Ylimääräinen kokous kutsutaan koolle silloin, kun yhdistyksen
kokous
on
itse päättänyt kokouksen pitämisestä tai hallitus katsoo sen
tarpeelliseksi tai vähintään 1/10 äänioikeutetuista jäsenistä on
sitä kirjallisesti hallitukselta pyytänyt kokouksen tarkoituksen
ilmoittaen.
Yhdistyksen
kokouksissa on jokaisella jäsenellä äänioikeus ja jokaisella äänioikeutetulla
yksi ( 1 ) ääni.
Yhdistyksen
päätökseksi tulee asiakysymyksissä se mielipide, joka on saanut
taakseen yli puolet annetuista äänistä. Vaaleissa tulevat valituksi
enimmät äänet saaneet. Äänten mennessä tasan ratkaisee
asiakysymyksissä kokouksen puheenjohtajan kannattama mielipide ja
henkilövaaleissa arpa.
11§
SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN JA YHDISTYKSEN PURKAMINEN
Näiden
sääntöjen muuttamiseen vaaditaan yhdistyksen kokouksen päätös,
jota vähintään ¾ annetuista äänistä on kannattanut.
Yhdistyksen
purkamisesta on tehtävä päätös
kahdessa vähintään kolmen kuukauden väliajoin pidettävässä
yhdistyksen kokouksessa. Purkamispäätös on tehtävä kummassakin
kokouksessa vähintään kolme neljäsosan ( ¾ ) enemmistöllä äänestyksessä
.
Yhdistyksen
purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen
edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä
tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään varat samaan
tarkoitukseen.
|